Joskus elämä voi olla hyvinkin liikkuvaista.

Viime viikkojen aikana on sattunut ja tapahtunut taas monenlaista. Mutta nyt ainakin meillä on pysyvä tallipaikka, ja tallissa sellaiset tarhat joissa hevonen pysyy, eikä ole rikkonut mitään. Edellinen lause ehkä kiteytti kaiken yksinkertasuudessaan, mitä viime viikkojen aikana on tapahtunut. Kyllä, olimme uudessa tallissa kaksi viikkoa, ja jouduttiin muuttamaan seuraavaan, sillä ruuna ei pysynyt langoissa/tarhoissa. Nykyiseen talliin kun mentiin, ei ole ollut mitään ongelmia tarhauksessa, saatika tarhassa pysymisessä. Palattiin siis yhteen niistä talleista, joissa ollaan aikasemminkin oltu Texin kanssa. Jo kopista ulos päästyään pihassa ruuna oli tyynen rauhallinen, ihan kuin se olisi tullut takaisin kotiin.

Nyt ollaan tallilla jonkun aikaa oltu, itseasiassa viikko, ja hevonen on ihan normaali itsensä. Ollaan menty aika kevyesti, mutta nyt suurimmaksi osaksi selästä käsin. Hevonen on kuitenkin ollut ihan normaali itsensä, eikä ole tuntunut milläänlailla kipuilevan selkäänsä tai muuta, joten vaivatta ollaan voitu ratsastaa. Kentän pyörimisestä ruuna on selkeästi saanut jo tarpeekseen, sillä siellä se ei mene niin omatoimisesti eteenpäin, vaan on enemmän työskenneltävä.

Mutta kuten aina, kun yksi harmi katoaa, tulee toinen tilalle. Huomiseksi, maanantaille menemme Vermon Klinikalle käymään hammashuollossa, sillä selkeästi nyt suussa on jotain häikkää. Ruuna selkeästi protestoi kuolainta vastaan, eikä se oikein tunnu leipääkään enää syövän samaan tahtiin kuin ennen. Tämän myöten, olen juoksutuksetkin tehnyt nyt riimussa juoksuttaen, ja ratsain olen mennyt hackamoreilla, jotka tuntuu käyvän ruunalle oikein hyvin. Huomenna ollaan taas viisaampia kaikesta!