Eilisen kuvasaldoa

Eilen saimme pitkästä aikaa kuvaajan mukaan kentälle, joka otti meistä parit kuvat. :)

Kiitos kuvista Idalle ! 

Kun kaikesta tulee pakkopullaa & teennäistä.

Silloin joskus aikoinaan kun päätin aloittaa blogi kirjoittamisen, inspiraatiota sekä kirjoitus ideoita oli ties kuinka paljon. Silloin oli tosiaan in, että blogiin kirjoitettiin päivittäin, ja se täytettiin kuvilla täyteen. Vanhempien piti ostaa hyvä toimiva kamera, sillä eihän millään digikameralla saanut niitä kauan kutsuttuja laadukkaita kuvia blogiin.
 Nykypäivänä blogin kirjoittaminen on minun silmääni kovasti rauhoittunut. Blogeihin jotka ovat kovassa suosiossa, ei kirjoiteta enää aivan joka päivä. Miksi kirjoittaa joka päivä, jos asia ei ole oikeasti sellaista, että se kiinnostaisi lukijaa ? Miksi kirjoittaisi siitä, että käy tallilla tekemässä arkirutiinit (karsinan siivous, vesien- & ruokien laitto/rehu seuranta), koska loppupelissä se ei ole aiva sitä, mitä lukijat haluavat päivittäin lukea blogista.  Nykyään kirjoitus perustuu ehkä enemmän sellaisiin päiviin/tapahtumiin jotka eivät satu ihan joka päivä, tai ole aivan normaalia rutiinia. Nykyään et välttämättä tarvitse sitä järjestelmäkameraa tallillekkaan mukaan, sillä nykyajan puhelimien kamera ominaisuudet lähentelevät aina vain lähemmäksi järjestelmäkameran tasoa. Nykyään puhelimella voit melkeinpä saada järjestelmäkamera laatuisia kuvia, ilman että sulla on sitä monen tuhannen euron kameraa, ja siihen sitä tuhannen euron putkea. Ja poikkeuksia tähänkin varmasti löytyy, enkä sitä kiistäkkään. Maailma kehittyy ja kasvaa entisestään.
 Tällä hetkellä itse en ole enään sellainen, että voisin kirjoittaa blogiin lähes joka päivä. Se ei ole minulle ainoa paikka, mihin kirjaan liikutukset ylös. Kirjoitan blogia pikemminkin siinä mielessä, että sitä on oikeasti kiva kirjoittaa ja jakaa ajatuksia niin, että niitä näkee monet eri ihmiset ympäri Suomea, tai jopa ympäri maailmaa. Pidän blogin kirjoittamisesta. Pidän yhtälailla myös eläinten kuvaamisesta. Mikään ei ole kivempaa, kuin kaivaa se vanha järjestelmäkamera esille, vähän ulkoiluttaa sitä, ja muistella samalla itsekkin miten sitä kameraa nyt oikeasti käytettiinkään. Ja niitä kuvia on ihana päästä illan myöten muokkailemaan, ja jakamaan niitä ihmisille nähtäväksi, sekä kuulemaan, mitä mieltä muut ovat kuvista.  En halua, että blogin pitäminen on minulle pakkopullaa.
 Minulle blogin pitäminen on omalla tavallaan pienoinen harrastus. Ja sellaisena sen aion pitääkkin. Sellaisena, että kirjoitan sinne vain silloin kun juttua riittää, että blogi pysyy mielenkiintoisena sekä rentona.

No mutta, jospa siirrytään blogin päätähteen, ruunaan. Ruunan kanssa ollaan otettu keväästä kaikki irti, ja käyty liki joka päivä maastoilemassa. Se on selkeästi niin minun kuin ruunankin lempihommia. Siellä ruuna menee oikeinkin mielellään eteenpäin, korvat hörössä porhaltaen tyytyväisenä.
   Myös kuolain on vaihtunut ruunalla, ja se on tehnyt ratsastuksesta huomattavasti kivempaa. Ylimääräinen suun louksuttaminen auki ja kiinni loppui, ja kaikki muu ylimääräinen häsellys. Todennäköisesti edelliset kuolaimet ovat olleet niin epäsopivia ruunan suuhun, että se on myös ollut hieman epämiellyttävää T mielestä, ja siksi se on myöskin osoittanut mieltä. Nyt meillä on käytössä, suora kielentilalla oleva kimblewick. Ja tässä pysytään todennäköisesti nyt tästä eteenpäin.
    Eilen sekä toissapäivänä liikutus tapahtui pellolla. Toissapäivänä meillä kävi myös liikuttelijaehdokaskin, jota ekana hieman epäilin, sillä edellisten kanssa homma ei vain ole toiminut, ja ruunakin on sen verta "kylmä kaveri" että sen kanssa joko homma luistaa tai sitten se ei luista ollenkaan. Ja monet vuokraajista on liittynyt tähän toiseen ryhmään, ikävä kyllä. Joten kaiken menneen takia olin hieman epäileväinen tätä ehdokasta kohtaan. Kuitenkin ajattelin, että saakoot nyt tämä ehdokas tulla kokeilemaan, ja jos se ei toimi, niin sitten se ei toimi, sen jälkeen en edes halua harkita liikuttelijaa ruunalle.  Miksi sitten mietin ylipäätänsä liikuttelijaa ruunalle? Siksi, koska oma elämäntilanne on sitä, etten aivan joka päivä kerkeä liikuttamaan ruunaa, sillä koulu ja sen lopputyöt/rästit kaatuvat niskaan, sitten siinä samalla pitäisi vielä töitäkin tehdä, ja ensi viikosta alkaen olen taas myös työssäoppimassa, mitkä sekoittavat myöskin pakkaa jos jokin verran.  Myös oma terveydentila on ollut hieman vaihtelevaa, enkä senkään myötä ihan joka päivä uskalla enään ratsastaa. Tämän myöten myös ruuna on ollut hiljaisessa myynnissä, josko sille jokin hyvä loppuelämän koti jostain löytyisi, voisin harkita sen myymistä.
No kuitenkin, liikuttelijaehdokas, Anna kävi meillä, ja täytyy sanoa, että hän oli toinen ratsastaja, jolla ruuna on toiminut heti alusta alkaen. Heillä löytyi hyvin nopeasti yhteinen sävel, ja he menivät oikeinkin näpsäkästi pellolla. Pari kertaa T testasi tietenkin, ja sehän on vähän jo sellainen "kuuluu asiaan" oleva homma. Mutta Anna ei pienestä hätkähtänyt, niin kuin jotkin ehdokkaat ovat tehneet, vaan jatkoi ratsastamista sekä tehtäväänsä päättäväisesti eteenpäin. Ja kun T huomasi, ettei tuollaisilla tempauksilla tätä ratsastajaa saa säikäytettyä, niin sekin jätti testailut sikseen, ja liikkui oikeinkin nätisti eteenpäin. Otettiin myös pitkästä aikaa ruunalla laukkaa, myös siihen ei niin harjoiteltuun suuntaan, ja siihenkin suuntaan laukka nousi oikeinkin mallikkaasti ! Mutta selkeästi vielä liikkeessä näkyi, että voimaa takana tai kehossa ei ole tarpeeksi ylläpitämään laukkaa vaikeampaan suuntaan samallalailla kuin tähän niin kutsuttuun helppoon suuntaan.  Mutta ajan kanssa, eiköhän sekin kehity !
Tästä peltoratsastuksesta ruunallekkin tuli hiki, mikä oli minusta oikeinkin hyvä. Siinä ainakin näki, että ruuna teki oikeasti töitä.
  Eilen, kävin itse ruunalla vielä ratsastamassa, ja mentiin myöskin pellolla. Ruuna oli oikein kivan tuntuinen, ja laukat nousi myöskin molempiin suuntiin. Harjoitusta vaan niin hyvä tulee ! Myös ruuna alkaa pikku hiljaa tajuamaan, ettei pää korkealla-juoksussa ole mitään ideaa, vaan nyt tässä lajissa on tarkoitus mennä rauhassa eteenpäin, kuunnellen ratsastajaa. Vähän laukatessa tuntuu ruuna olevan sellainen, ettei oikein rauhassa sanaa tunneta, mutta kun ratsastaja on rauhassa, eikä turhia hötkyile, niin ruunakin tasaantuu ja malttaa kuunnella paremmin ratsastajaa.

Tänään tallille meno on vielä edessä, ja siitä saattekin varmaan kuviakin tänne joku kaunis päivä, sillä ystäväni Jonna tarjoutui tulemaan kuvaamaan meitä ! Ihanaa, uusia kuvia siis tiedossa ! :)

Pienoinen tunti, suuri apu ja ilon aihe.

Toissapäivänä juoksutin ekaa kertaa kuolaimet suussa ruunaa hammashoitojen jälkeen. Se oli selkeästi parempi jo suustaan, mutta lompsuttaa vielä aina välillä suutaan, muttei yhtä pahasti kuin ennen. Juoksuttaessa otin jokaisen askellajin läpi, kumpaankin suuntaan. Alussa ruuna oli taas hyvin jäykkä, mutta hetken hölkkäiltyä ja ravailtua se vetreentyi. Mentiin vielä lopussa hetki ravia kumpaankin suuntaan kumppareiden avulla, ja sen jälkeen vielä ilman kumppareita, jotta ruuna pääsee venyttämään itseään. Ruunalle tuli hieman jopa hiki liikutuksesta, mikä oli hyvä, sillä en edes muista milloin se olisi viimeksi hionnut liikutuksessa.

Eilen kiipesin sitten Texin selkään, laitoin sille kuolaimet suuhun. Kaverini tuli pitämään meille hieman tunnin tynkää. Olen jo aikaisemminkin todennut, että minulle tosiaan riittää että joku tulee kentän keskelle huutamaan mitä tehdään/antaa jonkun tehtävän, ja sitten sitä pitää ratsastaa. Se antaa jo aivan erilaisen motivaation koko touhuun.
Tämän kerran ratsastus oli eka kunnollinen ratsastus viimeisimmän kahden kuukauden tauon jälkeen, jolloin oikeasti hevonen että ratsastaja joutuivat töihin. Sain myös tuntea, kuinka herkkä Tex oikeasti on, ja että ns oikein ratsastettuna se on pienillä avuilla toimiva. Tärkeää on löytää pehmeä mutta tasainen ohjastuntuma, ja rytmi, niillä pääsee jo ruunan kanssa hyvinkin pitkälle.
Tehtiin tunnilla koko tunti melkeinpä kahdeksikkoa, niin että kahdeksikon keskellä puomien välissä piti suoristaa hevonen ja vaihtaa asetus ja kääntyä sitten sinne toiselle ympyrälle. Eka tämä tuotti meillä jo alussa ongelmaa käynnissä, sillä hevonen ei tuntunut yhtään tajuavan mitä tehdään, ja ratsastajakin taisi olla yhtä ulapalla, mutta pienen neuvomisen jälkeen mentiin jo todella sujuvasti Texin kanssa kahdeksikkoa. Tälläisiä harjoituksia pitäisi tehdä useamminkin, sillä näissä harjoitellaan todella paljon sellaisia asioita jotka ovat meille vaikeita mutta todella hyödyllisiä.  Ruunakin haki pienesti peräänantoon välillä, ja meni nätisti eteen alas-tyylilläkin suurimmaksi osaksi, aina kun ratsastajalla vain oli tasainen ja pehmeä käsi, jolloin ruuna uskalsi tukeutua kuolaimeen, eikä vain pitää päätä taivaissa.

Tunnista jäi todella hyvä fiilis, ja se myös hieman innoitti meitä treenailemaan enemmän, muutakin kuin kävelemällä ilman satulaa maastossa pitkin ohjin.. :D

Kunnon throwback kuva loppuun,
tällöin kun kuva on otettu,
Tex on ollut meillä vasta kaksi viikkoa. :) 

Klinikka päivää pukkaa.

Ja taas yksi päivä lisää näitä kauan ei toivottuja klinikka päiviä.
Tänä aamuna mentiin tallille jo yhdeksän/kymmenen välillä, siivottiin karsinat ja laitettiin sinne vedet. Lisättiin hevostraileriin pohjalle vähän kuiviketta ja katsottiin rauhakseen heinäverkot ja muut kuntoon, kunnes käytiin hakemassa ruuna sisälle.  Pieni harjaus ja tsekkaus että kaikki kengät hokkeineen on kiinnitse, riimun vaihto ja kuljetussuojien laitto jalkaan, ja sitten hevonen astelikin jo koppiin.
Tällä kertaa ei mentykkään lähimmäiselle klinikalle, koska jotenkin emme enää uskoneet kys. paikkaan tai heidän toimintaansa niin, että he voisivat meitä tässäkään tilanteessa auttaa. Suunnattiin siis Helsinkiin, Vermoon, Equivetin Klinikalle. Siellä meillä oli aika Estolan Matille, joka katsoi sitten ruunan suuhun.
Viime aikoina, kuten edellisessä postauksessakin jo kerroin, ruuna on alkanut jäkittämään kuolainta vasten ja syöminen joissakin tilanteissa näyttää hieman hankalalta ja hitaalta omaan silmään.

Matti kurkkasi suuhun, ja totesi nopeasti missä vika piili, hoiti sen lähes yhtä nopeasti pois. Tällä kertaa ruuna ei tarvinut kuin yhden rauhoittavan koko tilanteeseen, joka taisikin olla kaikkien klinikka käyntien ennätys. :D Suussa ei kuitenkaan ollut mitään hengenvaarallista, mutta kuitenkin hoidettavaa löytyi. Nyt kuitenkin suu on taas vihdoin kunnossa, ja täytyykin jo seuraavan kerran ruunan suu tutkituttaa puolen vuoden päästä.

Myös ruuna virkosi ennätys vauhtia operaatiosta, sillä silloin kun me olimme maksamassa klinikka maksua pois, oli ruuna jo virkistynyt sen verta että kauhea kolina ja kuopiminen kuului kopista..
Nyt toivotaan että päästään treenailemaan taas pikku hiljaa, kun suukin on nyt kunnossa. :)

 Vermon klinikka oli minusta todella viihtyisän näköinen sisältä, verrattuna esimerkiksi lähiklinikkaamme. Paikka oli entisöity ja nykyaikaisempi, sekä siellä oli osaava sekä mukavan asiakaspalveluhenkinen henkilökunta. Klinikka lääkäreineen ja hoitajineen jätti minuun hyvin positiivisen kuvan, ja mielelläni menen sinne toistekkin ! Vaikka matkaa tuleekin yhteensä reilu 200km käydä klinikalla ja se on ehkä aavistuksen hintavampi paikka kuin lähiklinikka, on se kaikki sen arvoista. Kuten kaverinikin kommentoi Instagram kuvaani että : "Oho ! Yleensä se on jo 100€ että siellä käy ja sanoo hyvää päivää :D " , ehkä sisäisti paikan hinnantason, mutta se oli jotenkin kovin osuva lause. Mutta joskus hyvästä laadusta ja lääkäreistä maksaa enemmän ja saa vastauksia ongelmiin, kuin käyttää niillä kaikista halvimmilla klinikoilla miettimässä missä vika kiikastaa, eikä välttämättä saa vastausta. ;)

Mutta tästä jatketaan taas eteenpäin !

Puhelinlaatuja. Ruunan reppana rauhoitettuna,
odottamassa hammashuoltoa.

 

Joskus elämä voi olla hyvinkin liikkuvaista.

Viime viikkojen aikana on sattunut ja tapahtunut taas monenlaista. Mutta nyt ainakin meillä on pysyvä tallipaikka, ja tallissa sellaiset tarhat joissa hevonen pysyy, eikä ole rikkonut mitään. Edellinen lause ehkä kiteytti kaiken yksinkertasuudessaan, mitä viime viikkojen aikana on tapahtunut. Kyllä, olimme uudessa tallissa kaksi viikkoa, ja jouduttiin muuttamaan seuraavaan, sillä ruuna ei pysynyt langoissa/tarhoissa. Nykyiseen talliin kun mentiin, ei ole ollut mitään ongelmia tarhauksessa, saatika tarhassa pysymisessä. Palattiin siis yhteen niistä talleista, joissa ollaan aikasemminkin oltu Texin kanssa. Jo kopista ulos päästyään pihassa ruuna oli tyynen rauhallinen, ihan kuin se olisi tullut takaisin kotiin.

Nyt ollaan tallilla jonkun aikaa oltu, itseasiassa viikko, ja hevonen on ihan normaali itsensä. Ollaan menty aika kevyesti, mutta nyt suurimmaksi osaksi selästä käsin. Hevonen on kuitenkin ollut ihan normaali itsensä, eikä ole tuntunut milläänlailla kipuilevan selkäänsä tai muuta, joten vaivatta ollaan voitu ratsastaa. Kentän pyörimisestä ruuna on selkeästi saanut jo tarpeekseen, sillä siellä se ei mene niin omatoimisesti eteenpäin, vaan on enemmän työskenneltävä.

Mutta kuten aina, kun yksi harmi katoaa, tulee toinen tilalle. Huomiseksi, maanantaille menemme Vermon Klinikalle käymään hammashuollossa, sillä selkeästi nyt suussa on jotain häikkää. Ruuna selkeästi protestoi kuolainta vastaan, eikä se oikein tunnu leipääkään enää syövän samaan tahtiin kuin ennen. Tämän myöten, olen juoksutuksetkin tehnyt nyt riimussa juoksuttaen, ja ratsain olen mennyt hackamoreilla, jotka tuntuu käyvän ruunalle oikein hyvin. Huomenna ollaan taas viisaampia kaikesta!