lauantai 28. joulukuuta 2013

joskus varjoisammallekin puolelle valonsäteet voivat osua.

Joulu tuli ja meni, ja hevonenkin sai viettää kolme ansaittua lomapäivää.

Perjantaina valjastelin ruunan uudelleen kärryjen eteen, ja tällä kertaa ruuna pysyi tyysti paikallaan, eikä meinannutkaan lähteä pyörimään ja hääräämään niin kuin normaalisti ruuna tekisi.
 Ajossa meillä oli tänään seurana Henkka, ja hänen nelivuotias lämminveri oriinsa. Ajeltiin mettässä, yhdessä ihan rauhassa körrötelleen ja jutellen vaikka mitä, noin viisi kierrosta, kunnes Henkka jo lähtikin tallille. Itse vielä laitoin ruunan hölkkäilemään neljä kierrosta lisää kunnes sitten sen jälkeen itsekin mentiin takasin talliin.
 Ruuna oli ajossa koko ajan tosi skarppina, koko ajan meni reippaasti eteenpäin, eikä meinannut yhtään jäädä kävelemään, vaan joutui koko ajan hieman pidättelemään poikaa. Ehkä sekin johtui siitä, kun nyt ensimmäisen kerran muistin ottaa piiskankin mukaan lenkille, ja pojan ei tarvinu kun nähdä se, niin koko hevosen olemus muuttui samalla aivan erilaiseksi. Kompurointikin jäi paljon vähemmälle.
 Tallissa sitten pesu, loimittelu ja sen kautta karsinaan syömään iltarehuja jo melkeinpä.

Tänään lauantaina aamupäivästä suuntasin reippain mielin Jokimaalle, jossa oli tarkoitus ostaakin vähän uutta tavaraa. Kuskille tarttui mukaan Finntackin All Weather-ajohousut sekä takki, jossa nyt kyllä kelpaa treenailla säällä kuin säällä ! Kyseiseen takkiin ja housuun meni n. 150€ , tarkempaa hintaa nyt en kyllä muista. 
 Ekaksi mun piti ostaa hevosellekin uudet kuolaimet, mutta jonkin ajan mietiskelyn jälkeen päätin jättää kyseiset kuolaimet vielä odottelemaan kaupan hyllylle. Jospa sitten myöhemmin menisin lisää pohtimaan kummat kuolaimista haluaisin ostaa/kokeilla Texillä.
Kuitenkin ihan ilman mitään ostosta, mikä olisi tarkoitettu hevoselle, ei tarvinnut kaupasta lähteä. Tuli sitten napattua uudet, hiukka sopivammat suitset ruunalle. Ja hinta oli hiukka isompi mitä ekana ajateltiin, mutta nyt pitäisi olla kuitenkin ihan kestävät suitset, joten eiköhän tuo hintakin siihen verrattuna ihan kohtalainen ollut.. :D


Finn-Tack Synteettiset Kilpasuitset 119€



 
No sitten vielä piti ostaa se oma hiittipiiska, jonka hintakin oli huikeat 26€ , ja tässä vaiheessa me kyllä alettiin jo lähtemään kaupasta ulos, ettei vaan tuu lisää tavaraa napattua kyytiin.

Ja sitten suorinta tietä tallille mars ! Suitset oli oikein sopivat Texin päähän, jopa siitä otsapannankin kohdalta, mistä yleensä suitset jäävät puristamaan.
 Tänään ajelin sen 9km , hiittisuoralla neljä kilometriä ja loput sitten mettälenkillä. Ja pienoinen video pätkäkin saatiin otettua. Kyseiset videopätkät näkyy parhaiten Instagramin kautta, nimimerkillä Putrassd . Tex tuntu koko lenkin tosi kivalta, välillä jopa hieman painokin. Oma moottorikin löytyi nyt omasta takaa, eikä nyt tarvinnut koko aikaa olla patistelemassa eteenpäin.
Lenkin jälkeen taas pesua, loimittelua ja karsinaan.
 
Videoon linkki tässä , pahoittelen huonoa laatua jo alkuunsa.


maanantai 23. joulukuuta 2013

Meil on täydellinen elämä täynnä laulun aiheita.

Kolmas yhteinen viikko vierähti käyntiin Texin kanssa. Yhteiset viikot ovat tuonneet mukanaan iloa ja surua ja hammasten kiristystä. Mutta kuitenkin olen alkanut hoksaamaan että tämän hevosen kanssa tarvitaan paljon huumorintajua ja pitkäjänteisyyttä, ei se ole niin automaatti ole kuin edellinen hevoseni Jedi oli.
   Kuitenkin nyt kun on oppinut jo tuntemaan toista jo jonkin verran, huomaa että kyllä omistajassa ja hevosessa joitakin samanlaisia piirteitä löytyy.. :)



Tex on myöskin hyvin asettunut aloilleen, ei enää säpsykkään ihan kaikkea uutta, ja muutenkin kaveri on paljon rennompi kuin alussa. Ajossa se ehkä näkyy välillä vähän liika rentoutuneena, eli jalkojen nostoonkaan jaksa aina panostaa ja sitten kompuroidaankin jos jonkin verran. Onneksi tahdin mennessä vähän reippaamaksi, askeleetkin alkavat nousemaan ja kompuroiminen jää pois kokonaan. Mutta tietysti vikaa voi löytyä siitäkin että hevosella ei ole hirveästi lihaksistoa kuin tommosseen sunnuntai körröttelyyn.

Tänään laittelin taas parin päivän tauon jälkeen hiittikärryt ruunan taakse, ja lähdettiin Ipen kanssa ajelemaan hevosilla metsälenkille. Rata ja hiittisuora ovat siinä kunnossa, ettei niillä paljoa ajella tämän kelin takia, välillä on aivan peili jäisiä kohtia kun taas joissan kohdissa on todella upottavaa hiekkapohjaa, jota voisi varmaan sekoitella jo kepilläkin, semmosta velliä siellä. Mettälenkki oli suht samanlainen kuin eilenkin, mutta kyllähän sielläkin pohja joissain kohti vaihtelee hiekan ja jään välillä, mutta se ei ole läheskään niin upottavaa kuin hiittisuoralla tai radalla.
 
Aluksi mentiin kolme kierrosta hölkötellen niin että tex oli kärjessä, ja ipe ja samu tulivat takana. Kuitenkin ruuna taas löntysteli sellasta vauhtia että päätettiin sitten kolmen kierroksen jälkeen vaihtaa kärkihevosta, ettei tää aivan hölkönkölköttelyks menis koko lenkki. Siitä vasta Tex riemastukin, kun kaveri yritti ravata ohi kärkipaikalle. Ruuna alko vaan puskemaan ja painelemaan eteenpäin tosi reippaasti, ja siinä sai ihan työllä olla jarruttelemassa, että Samu pääsisi johtohevosen rooliin. Tässä huomattiinkin sitten, et kyllä ruunan retaleelta voitontahtoakin löytyy.. Mutta ei sekään loppunut siihen.
  Lähestyttiin sitten ensimmäisiä mäkiä, joissa oli tarkoitus päästää hevoset ravaamaan paljon reippaammin, ja siinä vaiheessa kun samu lähti rinnalla kiristämään vauhtia, tex rynnisti vain eteenpäin sen mitä jaloistaan pääs. En tiedä mitä siinä sitten kävi, mutta mäkeä noustessa (olisikohan ollut joku pehmeämpi kohta? ) Tex vähän rymisteli ja askeleet sekottu ja ruuna pomppas laukalle ja siinä samassa alkoi ilo pukkejakin lentää taivaalle. Eipähän ruunalla ainakaan tylsää ollut. :D
Heti vaan kun oltiin päästy mäki ylös oli laukkakin jo laskettu ja mentiin reipasta ravia taas Samun ja Ipen perässä. Seuraavina kertoina (eli viisi kertaa mentiin molemmat kaksi mäkeä)  me tultiin sitten reipasta, pitkäaskelista ja hyvää ravia Samun perässä. Mäkien jälkeen hölköteltiin ja käveltiin pari kierrosta että eivät mene mitenkään kauhean jumiin tommossesta lenkistä.
Lenkin pituudeksi tuli reilu kaksitoista kilometriä.

Lenkin jälkeen sitten pestiin ja loimiteltiin, ja samalla huomasinkin pojan lyöneen pienen vekin vasempaan takajalkaansa, siihen ruununrajan yläpuolelle, ja sen sitten hoitelin myöskin.
Seuraava ostos taitaakin olla jotkin kevyet takajalan suojat ja pidempi sekin takaosa, sitten tulevaisuutta varten.
Ja näin valmiiksi, koska on hyvin mahdollista etten huomenna pahemmin postaile, niin toivotetaan teille kaikille ketkä on tänne blogiin eksynyt niin hyviä jouluja :)!


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

aloitus on aina se kaikkein vaikein.

Moikkamoi kaikille ja kiva jos eksyit mun blogiin!
Eli kuten näkyykin, tää on mun ensimmäinen postaus konsanaan ja pitäis nyt jotain järkevää keksiä tähän alotukseen :-D No ei, hyvinhän tää käy..

  Blogin päätähtenä toimii siis nelijalkainen, mammuttikarvan omaava lämminveri ruunan retale Tex , jonka touhuilua ja treeniä kirjoitellaan tänne ahkerasti - sekä vähemmän ahkerasti. Tavoitteena meillä olisi ensi vuoden puolella päästä koelähtö hyväksytysti läpi, sekä mahdollisesti startata jonkin verran, jos vain nyt saadaan treenit sun muut kohdilleen.
  Blogin reipas, ailahtelevan innokas kirjoittaja Petra on kuusitoista vuotias likan tyllerö Orimattilan tienoilta. Opiskelen ekaa vuotta ammattikoulussa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, haaveena joskus valmistua siitä ja jatkaa opiskeluja sosionomin 'titteliin' asti. Kaikki vapaa-aikani menee oikeastaan poikaystävän kanssa tai hevosten kanssa tallilla touhuillessa.

Mutta tähän loppuu nää alkuhöpinät ja alan suunnittelemaan jotain uutta lisää :)!

ps. oon niin ilonen kun sain vihdoin ja viimein keksittyä blogille nimen. :')