maanantai 28. huhtikuuta 2014

~ edistys askeleita

Kevät on jo ihanan pitkällä, alkaa näkymään kaikkialla vihreätäkin. Hevosiakin päästy jo syöttelemään, ja nekin tuntuvat olevan innoissaan asiasta.
 Texiä on nyt hierottu ja sekin on näyttänyt auttavan. Nyt siis parin viikon välein tiedossa hevosella hierontaa.
Texillä myös ratsastettiin kaksi kertaa, ja hevonen on edistynyt siinäkin hommassa huimasti, ja vielä mikä parhainta, se näyttää viihtyvän uuden liikunta muotonsa parissa.

Hevosta on treenattu aivan normaalisti, ja vetojen lisäksi, nyt pitäisi kokeilla ensimmäisiä hiittejä piakkoin. Jännittävää.. ! Mutta ehkä me tästä selvitään ;)

Alla kaksi kuvaa, joissa miekkoseni uhrautui ja hyppäsi Texin selkään. Tämä on siis toinen ratsastuskerta hevosen koko elämän aikana, ja hyvin toimii ! Kuvien laatu on hiukka huonoa, koska ne on otettu puhelimella.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

~ joskus meille annetaan parhaat kortit pakasta.

Arkeen on taas palattu, ja pääsiäisen me treenattiinkin hiukka ahkerammin kuin yleensä.
 Tex on ollut terveenä ja hyvinvoivana koko ajan, sekä petrannut selkeästi niin keskittymiseensä kuin suoritusten tekoon.

  Ruokinta on myös muuttunut ; hevoset saavat 4x päivässä heinät, sekä tarvittavat rehut 3x päivässä. Kuitenkin Texille on riittänyt että se saa rehut 2x päivässä.

 Nyt se siis saa aamuisin 1,5l kauraa, 0,5l progressia . Illalla se saa 1l kauraa, 0,5l progressia sekä 1,5l greenlinea turvotettuna. Kyseinen ruokinta on ollut riittävän suuri / hyvä määrä Texille, kuitenkin kauran vähennystä aamu ruokinnasta mietitään.

Treeni lenkit ovat olleet joka kerta yli kymmentä kilometriä, tosin alkulenkit joilla aloteltiin tauolta oli noin 5-8 kilometrin pituisia. Lenkeillä mennään vaihtelevasti eri maastoissa, mutta nyt pääasiassa ollaan menty mettälenkeillä, jotta hevonen joutuisi katselemaan enemmän mihin jalkansa laittaa. Myös eräs päivä kun ajelin, huomasin sen toisen lonkan (?) olevan hiukka alempana kuin toinen. Kyselin asiasta hiukka osaavimmilta ihmisiltä, ja he totesivat että toiselle puolelle ei ole muodostunut niin paljoa lihasta, mutta on korjattavissa ihan vaan ajolla.
  

Nyt siis pääsiäinen treenattiin ahkerammin ; lauantaista maanantaihin hevonen liikkui joka päivä.

Perjantaina mentiin 15 kilometrin lenkki, ekat kolme kilometriä ponin kanssa, ja seuraavat kaks kierrosta mettälenkkiä kiidettiinkin kiitolaukalla hevosen päättäessä. Mitään ei ollut enää tehtävissä kun hevonen nosti pään taivaisiin ja lähti. Hevonen oli myös koko lenkin vääntäytyneenä vasemmalle puolelle.. Onneksi kahden kierroksen jälkeen sain ruunan hallintaan, ja sitten mentiinkin vielä kymmenen kilometriä lisää, jotta turhat energiat lähtisivät pois. Talliin tullessa hevonen oli ihan normaali oma itsensä, ja kuunteli sekä toimi kiltisti joka tilanteessa.

Lauantaina mentiin taas 15 kilometriä, sisältäen neljä 500m reippaampaa pätkää, jossa hevonen meni ihan ok. Kaksi ekaa reippaampaa pätkää se vain söhelsi ja laukkaili omiaan, mutta kaksi viimeistä mentiin nätisti, hyvällä ravilla. Nyt varusteisiin lisättiin kiintomartingaali, joka kyllä teki tehtävänsä, ja kun hevonenkin tajusi sen olevan varusteissa mukana, ei se edes yrittänyt lähteä viemään. Kuitenkin hevonen oli edelleen vääntäytynyt vasemmalle puolelle.

Sunnuntaina mentiin ihan rauhallinen lenkki, koppakärryillä käytiin körröttelemässä perinteisestä 'sunnuntaikörröttelyä' , noin kymmenen kilometriä. Hevonen toimi hyvin, mitä nyt jotain omia pieniä vihreitä miehiä se näki parissa puskassa, mutta muuten meni oikein rennosti. Alussa se oli myös aavistuksen jäykkä, mutta jäykkyys lähti kun vaan ajeltiin pidempään.

Maanantaina oli tarkoitus mennä vähän reippaammin. Mentiin yhteensä neljätoista kilometriä. Eka lämmiteltiin radalla viitisen kilometriä , ja kokeiltiin kuinka hevonen toimi uusilla 'virityksillä' . Tänään lisättiin mukaan kokolaput, joiden avulla hevosen mutkaisuus katosi kokonaan. Ilmeisesti mutkaisuuus vain johtui siitä kun se tykkää katsella kaikki alle lenkin aikana. Lämmityksen jälkeen mentiin hiittisuoralle vetämään vetoja. Vedettiin yhteensä kuusi vetoa 1.35-1.30 aikaan, ja viimeinen tultiinkin vielä vähän reippaammin, aikaan 1.25 . Hevonen oli oikein hyvä, meni koko ajan hyvällä ravilla eteenpäin ja oikeasti siitä näki kun se yritti parhaansa. Ohjastaja oli kyseisen lenkin jälkeen hyvin tyytyväinen, joka varmasti näkyi kasvoilla asti.

Tänään vielä tehdään palauttelu lenkki, kunhan vain pääsen itse koulusta. Sen jälkeen ruuna saakin seuraavan päivän vapaata, kunnes palaillaan taas treeniin.

Alhaalla vielä pari kuvaa maanantailta. Kuvistakin näkee että hevonen on hiukka muuttunut viime kuviin verrattuna, vai ? ;)

ps. kevät on täällä jo pitkällä !



perjantai 11. huhtikuuta 2014

~ klinikka käyntiä ja starttailua

Klinikka aika siirtyi kaksi kertaa, ja viimeisin aika piti pintansa loppuun saakka.
 Klinikka päivä oli siis eilen torstaina, kello yksi. Rokotukset saatiin nyt kuntoon vihdoin ja viimein, tehostuksia myöten. 
Rokotuksen lisäksi tutkittiin Texin mysteeri jalka, eli vasen etunen. Hevonen olisi siis reilu viikon ontunut vasenta etustaan, mutta nyt siis viimeiset neljä päivää ollut ontumatta. Kuitenkin vaikka ontuminen lakkasi, haluttiin tutkia jalka. Eläinlääkäri tutki jalan, taitteli ties mihin suuntaan, mutta mitään reagointia ei tapahtunut / tullut . Sen jälkeen kokeiltiin kaikki jänteet, missään ei ollut mitään. Kuitenkin sääriluussa löytyvät patit paljastuivat liikaluuksi. Kaikki kolme pientä pattia. Kuulema siis sääriluussa pientä 'röpelö' liikaluuta, joka on vielä niin pientä ettei pitäisi vaikuttaa mihinkään. Kuitenkin jalkaa kannattaa tulevaisuudessa tarkkailla, jos liikaluut kasvaa isommiksi ne täytynee kylmä polttaa.  Liikaluiden takia siis hevonen ontuikin, ja nyt olo on kauhean helpottunut kun tietää mikä jalassa on vikana.

Nyt seuraavat pari päivää otetaan rokotteen takia rauhassa, mutta tarkoituksena olisi sitten viikonloppuna alkaa palaamaan arki reeniin pikku hiljaa..

Nyt eilen myös olin pitkästä aikaa ajamassa raveissa, tosin vaan koelähdössä. Hollolalainen ihana Elli toimi ajettavana, ja toimi siinä hommassa oikein hyvin. Hiukka alkoi kuumumaan ennen volttaamista.
 Voltista päästiin tällä kertaa jopa ravilla eteenpäin, ja hyvin letkan mukana pysyttiin. :)
Lähdön jälkeen ohjastajan jännityksen pysty havaitsemaan tärisevistä käsistä, kun mikään ei enää tuntunut pysyvän kätösissä. Mutta ilme oli kirkkaampi kuin koskaan.


7.4 Elegant Vice / Petra Salminen 20,0 hyv
2140:4Selostus / Video / TotoTV

Kiitos kuvista Jonna Heinolle, alias hovikuvaajani :) !

Näin jälkikäteen kun kattelee kuvia, voin vaan todeta, että näytän kauhean pieneltä ja pyöreältä. :D










 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

~ kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa

Viikko jos toinenkin vierähtää kovin nopeasti, etenkin muuttoa tehdessä ja samalla yrittäen keksiä mikä hitto taas on vikana. Anteeksi kielenkäyttöni jo näin ensi alkuun.
   Viime viikko alkoi kovin mukavasti, ajossa hevonen oli tosiaankin miellyttämisen haluinen, tosin tiistain ajon jälkeen hiukka aristi jalkaansa, tai askelsi hiukka varovaisemmin sillä pesupaikalle. Jalasta ei löytynyt kuitenkaan turvotusta saatika naarmuja, mutta kuitenkin katsoin jalan kokonaan tarkasti läpi ja kylmäsin vielä lisäksi oikein kunnolla. Ei siinä mitään, keskiviikko oli vapaa, ihan niin ku normaalistikkin, ja torstaina panin taas ruunan valjaisiin.
 Metsälenkillä mentiin noin kuutisen kilometriä, ja tultiin erästä loivaa alamäkeä alas, jossa hevonen hiukka kompuroi, mutta ei siis mitenkään niin että olisi polvilleen mennyt, vaan semmosta pientä laiskaa jalan nosto kompurointia. Sen jälkeen huomasin hevosen alkavan ontua ravissa. Otin tietysti kävelyksi, eikä ontuminen ollut siinä niin selvää, että ajattelin sen vain olevan joku nyrjähdys. Käveltiin mettälenkkiä vielä pari kierrosta ympäri, ja kokeilin ravatakkin pienen pätkän, mutta ontuminen oli tosi selkeää. Palattiin talliin ja sielläkin vähän könkkäsi jalkaa, mutta taaskaan, ei turvotusta tai mitään normaalia erilaisempaa. Kylmäys ja hevosen pesu ja karsinaan.

Koko loppuviikon pidettiin vapaata, kun hevonen onnahti jokseenkin, etten viittiny enempää sitä 'kiduttaa'. BOT-patjaa pidettiin jalassa aina yöllä, mutta ei siitäkään ilmeisesti mitään ihmeellistä hyötyä tainut olla. 

Viikonloppu tuli ja hevoset muuttivat uusiin tiloihin. Texistä kaikki oli hirmu jännää, nyt kun oli niin avonaiset karsinatkin, ja naapuri karsinaan tuli toiselle puolelle juuri ruunattu suomenputikka, jonka kanssa on kiva vähän huudella.. 

kuva viime kuulta, täysin raakana.
 Ontuminen lakkas vähäksi aikaa, mutta pientä könkkäämistä oli koko ajan havaittavissa, joten tähänkin päivään saakka, en ole liikuttanut hevosta. Nyt kuitenkin perjantaina , vihdoin jalkaan oli tullutkin jotain, nimittäin sääriluun kohdalle kolme pientä pattia, joita pystyi painamaan oikein kunnolla, eikä hevonen reagoinnut siihen. Meinattiin jos ne olisi jotain rupi ihottumaa, pestiin jalat ja rapsutettiin mutta mitenkään ei lähtenyt, sekä tallinomistaja kokeili patteja ja totesi, että ne voisi olla liikaluiden alkuja.. Siinä vaiheessa pienoinen pala nousi kurkkuun ja mietin, että mistä ihmeestä nää olisi voinut tulla ? Ajossa , vai siitä kun hevonen tykkää _hiukka_ riehua tarhassa?  No, oli syy mikä tahansa, varattiin ensi viikon keskiviikolle klinikka aika, jossa selviää sitten mitä patit on.
 Koko viikonloppuna hevonen ei ole ontunut saatika könkännyt (!) , vaan on ollut oma itsensä. Voisiko sitten ontuminen /könkkääminen johtua liikaluiden kasvusta, vai mistä ihmeestä ? Nyt kuitenkin joka päivä olen mennyt huoltamaan jalkaa, ja katsomaan miltä se näyttää. Minkäänlaista turvotusta jalasta ei löydy, eikä se ole mistään kohti milläänlailla kipeäkään. Ja kovasti näytti tänään taluttaessa herralla virtaakin olla, kovasti se vaan säheltää ja tekee kaikkea mahdollista kun harjailee..

Tex on myös keksinyt myös vähän kujeita tallilla, nyt kun ei ole tarvinut liikkua kärryjenkään edessä.

Ensimmäisenä Tex oli maanantaina halunnut lähteä vähän omille seikkailumatkoilleen tarhasta, ja vähän tutustumaan uusiin tiloihin omatoimisesti. Varsa oli ryöminyt (uskokaa tai älkää) tarhan langan alitse, ja juoksennellut pitkin poikin tallinpihaa. Hetken aikaa se oli kuulema mennyt oikein hyvää raviakin, kunnes oli suostunut antamaan tallinomistajalle kiinni..

Toisekseen Tex oli viime yönä (la-su) vetänyt jollain ihmeellisellä tavalla riimunsa ja riimunnarunsa kaltereiden läpi karsinaansa, ja haudannut ne karsinan pohjalle. Tänään tallilla kaivelin n. viisi minuuttia karsinaa, kunnes löysin tallatun riimun ja narun kusikohdan vierestä. Juuri viime viikolla ostettu riimu, oli tuhannen muusina, oikein kunnolla lukotkin rikottuna. Se siitä riimusta siis..Ei ilmeisesti riimu hirveästi sitä miellyttänyt.. :D

Kolmannekseen tänään käytiin taluttaen kävelemässä tallinpihalla. Erääseen kulmatarhaan oli laitettu tallin ponit tutustumaan toisiinsa, ja siitä kun käveltiin Texin kanssa ohitse (ja kyllä, tex tarhaa toisen ponin vieressä) , ja ponit siinä hiukka riehuivat , alkoi Texikin vetäsemään semmossia ravispurtteja eteenpäin, että oli narussa pitelemistä.. Ponit oli tosi pelottavia kun ohi mentiin, piti vaan korista ja tuijotella niitä. Pöllöily virtaa havaittavissa..
Mutta nyt vaan odotellaan keskiviikkoon asti , että päästään mahdollisesti kuvauttamaan jalkaa. Eli hiljais elo taitanee jatkua , pahoittelen. Mutta sinne asti, heissan !