perjantai 1. toukokuuta 2015

Kevät täältä tullaan !

Viikot kuluu älyttömän nopeasti, ja musta tuntuu etten kerkiä tänne blogiinkaan kirjoittamaan ihan niin usein kuin olisi tarkoitus. Nyt kuitenkin avomieheni kanssa muutettiin yhteen, käyttöön tuli kaksi konetta, joten ainakaan tietokoneesta ei ole pulaa. Isompi pula taitaa olla kamerasta ja kirjoittamis inspiraatiosta. Onneksi sekin on korjattavissa !



Texille kuuluu hyvää, parin viikon ajan sillä on ollut hieman rennompaa, sillä itselläni alkoi autokoulu, joka pulittaa hieman vapaa-aikaani. Koulu on hieman onneksi kevyempää tässä jaksossa, joten se ei niinkään ole koko ajan esteenä.
Viikon aikana pyritään noin kolme/neljä kertaa olla kärryjen edessä ja pari kertaa liikutetaan sitten jollain muulla tavalla, kuten ratsastamalla tai juoksuttamalla.
Vuokraajankin kanssa kävi niin, että se homma loppui. Nyt pari kertaa ystäväni on ruunalla ratsastellut, ja pääsi jopa lentämäänkin selästä, mutta muuten heillä on mennyt hirmu hyvin. Kuitenkin enimmäkseen itse ruunaa liikuttelen tällä hetkellä.

Texin ruokintaakin ollaan hieman muutettu, sillä on nyt käytössä Racing Peacemaker sekä pellavarouhe. Nyt päivässä Peacemakeria menee noin neljä litraa, sekä pellavarouhetta litran verran. Tämä ruokinta on sopinut ruunalle hyvin, eikä todennäköisesti sitä hirveästi tarvitse alkaa muuttelemaan nyt vähään aikaan.

Eilen saimme pitkästä aikaa kuvaajankin mukaan, tai pikemminkin kameran. Innostunut kameramies kyllä löytyy, mutta tuo oma kamera hieman uupuu vielä. Jospa tämänkin ongelman saisimme korjattua nyt kesän aikana.
 Päätin pidemmän ajan jälkeen mennä itse ratsastamaan ruunalla kentälle, sillä olin hieman kuullut sen taas kiukutelleen Emmalle, joka sillä on nyt pari kertaa ratsastellut. Aluksi ruuna oli hirveän jäykkä ja kovasuinen. Tehtiin paljon pysähdyksiä, voltteja, kiemuroita sekä tempon vaihteluita. Pikku hiljaa ruuna tuntui paremmalta. Ruuna yritti selkeästi livistää töistä sillä, että hieman pukkasi tai nakkeli niskojaan. Napakkana piti pysyä koko ajan, ja pitää ruuna pohkeiden välissä, ja sitä kautta ruuna alkoi kulkemaan hirmu hyvin. Alussa minulla oli  myös raippakin, mutta se oli hieman turha etenkin laukkoja nostaessa.
 Sen jälkeen kun sain ruunan kulkemaan omasta mielestäni kivasti, kokeilimme laukkaamista.
Ensimmäinen laukannosto oli täysi kaaos, kauheita kanaloikkia ja pukkaamisia eteenpäin. Tämän jälkeen annoin raipan pois, ja kokeilin ilman raippaa. Käskin 'laukka' sanalla ruunaa, ja annoin hieman laukkapohkeita ja pienen räpellyksen jälkeen toka laukkakin nousi. (Tämä myös videolla alhaalla ! )
Kolmas laukka tuli oikein nätisti, ja sen jälkeen päätinkin että riittää. Parempi lopettaa hyvään fiilikseen hevosen ja ratsastajan kohdalla.
 Lopuksi ravailtiin pitemmällä ohjalla ja käveltiin, tehden vähän kiemuroita lisää.
Tällä kertaa meillä oli myös martingaali testissä, joka koettiin hyväksi asiaksi. Pakko ostaa siis oma martsa.

















Tänään aamutallin jälkeen, mietin mitä tekisin ruunan kanssa, ja päädyin siihen että voitaisiin vielä tänään kertailla eilisiä töitä ja lopettaa taas hyvään kohtaan. Tällä kertaa meillä ei ollut kameraa mukana, ikävä kyllä.
 Aluksi tehtiin taas siirtymisiä (käynti-ravi) ja paljon voltteja sekä kiemura uria. Yritettiin olla mahdollisimman paljon pois uralta, sillä ruuna tuntuu puksuttavan uralla, eli menevän samaa tappavan tasaista tahtia pitkin uraa. Tehtiin myös tempon vaihteluita joilla hevosen sai hirmu hyvin hereille sekä keskittymään hommaan. Ruuna oli tällä kertaa hirmu kevyt ja hyvä ratsastaa, eikä se ollenkaan yrittänyt kusettaa, vaan teki töitä selkeästi rehdimmin kuin eilen.
 Tänään alusta alkaen laukat nousivat erityisen hyvin, ja nätisti. Yllätyin jopa kuinka hienosti laukka nousi, ilman mitään kaahaamisia. Nostettiin laukka kolmisen kertaa, ja lopetettiin taas hyvään pätkään. Tex oli oikein innoissaan ja pärski kovasti laukkaamisen jälkeen. Lopuksi mentiin hölkkää ympäri kenttää löysällä ohjalla, jotta ruuna pääsi venyttämään itseään.
 Treenin jälkeen hieman pesin ja puunailin ja vein takaisin tarhaan päiväheinille.







Video, jonka @putrassd julkaisi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti