sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Keväinen toivomuslista

Vai pitäisikö sanoa hanke lista ?
Kesä mahdollistaa taas sen, että rahatilanne on huomattavasti parempi, joten pystyn hieman panostamaankin ruunan varusteisiin. Ajattelin  tehdä tänne pienoisen toivomuslistan, jonka haluaisin tai jopa tarvisin Texille, joten eiköhän aloiteta !

Ensimmäiseksi mieleeni tulee, valmentaja / tunninpitäjä meille, jonka silmien alla voitaisiin kummatkin kehittyä, turvallisesti sekä saada neuvoja ja niksejä. En vain ole löytänyt vielä sellaista tunninpitäjää saatika valmentajaa, joka olisi suhteellisen rahan arvoinen, sillä ihan hukkaankaan en haluaisi viimeisiä rahojani laittaakkaan. Valmentajalta odotan että hän olisi kannustava, positiivinen, opettavainen sekä yhteistyöhaluinen, ja sellainen jolla ei olisi mitään 'rotusyrjintä' fiilinkiä, vaan arvostaisi lämminverisiä myös samallalailla kuin muita rotuja.
Ei luulisi että valmentajan löytämisen olevan vaikeaa, mutta siltä tämä tällä hetkellä vaikuttaa. Jos sinulla on antaa jotain vinkkiä hyvästä valmentajasta Päijät-Hämeen alueella, saa vinkata !

Tällaiset suojat ovat seuraavaksi hankintalistalla.
Horze Memphis Suojat
36,95€ / pari 
Toiseksi, uusi satula. Tämä ostos on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, sillä nykyinen satula on muuten ihan asiallinen, mutta toivoisin siihen enemmän säkätilaa sekä selkärangantilaa että isomman penkin. Muutenhan nykyinenkin satula on kaikinpuolin hyvä, mutta penkki on vähän turhan pieni, ainakin ratsastajalle.

Kolmanneksi on nämä 'krääsät' eli varusteet. Hankinta listaan kuuluu satulahuopia, suitset, suojia sekä kuolaimet.  Ei mikään kauhean iso toivomuslista, mutta kumminkin näin opiskelijalle sekin on jo paljon, sillä rahaahan noihinkin menee yllättävän paljon.


Omenanmakuinen kolmipalakuolain,
Horze 25,95€ 
Kuvissa hieman esimerkkejä erilaisista tarvikkeista jotka ovat hankintalistalla.
 Kuolaimia vielä mietin, joko ne ovat tuollaiset kolmipalat tai sitten suora, mutta tuollainen myöskin.

Tänään olisi myös tarkoitus mennä liikuttelemaan ruunaa, jos vain oma kuntoni alkaa olemaan parempi. Olen pari päivää potenut kauheaa räkätautia sekä yskää, mutta olen silti säästynyt kuumeelta. Hieman tuntuu jo siltä, että oltaisiin voiton puolella.
Eilen tallilla oltaessa olin itse vähän heikossa jamassa, joten laitoin mieheni ajamaan Texin. Oli kuulema ruuna toiminut hyvin, ja kummatkin palasi talliin ihan tyytyväisen näköisenä. Hienoa kun on tällaisia apureita, kuten oma avomies, joka pystyy liikuttamaan hevosenkin jos itse en ole siinä kunnossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti